torstai 12. helmikuuta 2015

Mustia linssejä,munakoisoa ,tahinia ja jugurttia

Bongasin päivälehden nettisivuilta telavivilaisen ravintolan keittiöpäällikön ohjeen,jossa oli sellaisia aineksia mitä itsekin käytän usein,kuten mustia linssejä ja munakoisoa,mutta ¨hieman eri tavalla. Sitä piti ehdottomasti kokeilla ja hyvää siitä tulikin.Muuttelin määriä jonkun verran;eikä minulla ollut ihan kaikkia aineksia ja munakoisonkin tein eri tavalla,mutta tosi hyvää tästä tuli niinkin. Keittiömestarin annos oli tarjottu ihan kulhosta,minä hiukan hifistelin;D Ohjeessa munakoisoa kypsennettiin  kaasuhellan tulella,joka antaa munakoisolle hieman savumaista makua,mutta koska suurimmalla osalla tätä blogia lukevista ei ole kaasuhellaa;halusin kokeilla minkälainen annoksesta tulee jos kypsennän munakoison uunissa.Ja ihan hyväähän siitä tuli.Annos on täyttävä ja sopii ihan pääruuaksikin.

Mustia linssejä,munakoisoa ,tahinia ja jugurttia (3 annosta)
  • 1 suurehko munakoiso
  • 2 dl mustia,muutaman tunnin ajan  liotettuja linssejä (ennen keittämistä)
  • pieneksi kuutioituja kasviksia(minulla oli sipulia,kevätkurpitsaa,varsiselleriä ja porkkanaa,mutta alkuperäisessä ohjeessa oli sipulia,juuriselleriä ja purjoa)
  • 1 valkosipulin murskattu kynsi
  • noin 4 dl vettä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • ½ dl valkoviiniä
  • 1 tl jeeraa eli juustokuminaa
  • ½ tl suolaa ja mustapippuria
  • 1 rkl sitruunaa
  • 1 rkl hienonnettua säilöttyä sitruunaa
  • peni kourallinen korianterin lehtiä
  • 3 rkl tahinia
  • 3 rkl vuohenmaitojugurttia
  • 1 rkl sitruunamehua tahini-jugurttia varten
  • 3-4 kirsikkatomaattia,puolikkaiksi leikattuna
  • 1 murskattu valkosipuli (säilöttyä sitruunaa varten)
  • 4 rkl  oliiviöljyä (säilöttyä sitruunaa varten)
Leikkaa ensin juurekset ja kasvikset pieniksi kuutioiksi. Puolita munakoiso ja vedä siihen viiltoja veitsellä.  Sivele päälle oliiviöljyä ja paista munakoisot 200 C -asteessa 35-40 minuuttia,kunnes munakoison sisus on täysin pehmentynyt ja pinta saanut väriä. Munakoisopuolikkaiden kypysyessä uunissa valmista linssit: kuullota kasvisikuutioita oliiviöljyssä (3 rkl ) muutaman minuutin ja lisää sen jälkeen murskattu valkosipuli.Seosta sekoitetaan hyvin ja päälle lisätään siivilöidyt linssit .Seosta paistellaan puolisen minuuttia ,jonka jälkeen päälle kaadetaan valkoviini. Annetaan paistua kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut,minkä jälkeen lisätään vesi.Mausteet lisätään vasta loppuvaiheessa. Linssejä ja kasviksia kypsennetään matalalla tulella kannen alla kunnes linssit ovat pehmentyneet ja lähes kaikki neste haihtunutta.Nestettä voi lisätä jos siltä tuntuu. Linssien kiehuttua lisää suolaa,jeeraa  ja mustapippuria.Maista ja lisää mausteita tarvittaessa.  Munakoisojen kypsennettyä anna niiden hetken jäähtyä ja leikkaa munakoison keskeltä varovaisesti neliön kokoinen osa. Purista munakoisopuolikkaiden päälle sitruunamehua.
Sekoita hienoksi pilkottu säilötty sitruuna murskatun valkosipulin ja oliiviöljyn kanssa. Asettele linssejä lautaselle/kulhoon ja lusikoi päälle säilötty sitruuna-öljyseosta. Siirrä munakoisoneliö varovaisesti linssien päälle. 2 munakoisopuolikkaasta tulee 2 munakoison sydäntä eli se keskiosan neliö,ja loppu-ja alkupäästä saa yhdessä kolmannen annoksen. Lusikoi myös munakoison päälle säilötty sitruuna-öljyseosta. Tahini ja jugurtti vaahdotetaan kuohkeaksi yhdessä sitruunamehun  ja vesitilkan kanssa (en lisännyt suolaa mutta voi lisätä jos siltä tuntuu).  Tahini-jugurttiseosta levitellään munakoison päälle ja annos koristellaan kirsikkatomaattien puolikkailla sekä korianterin lehdillä. Mustia linssejä kannattaa kerralla kypsentää suurempikin määrä,sillä ne ovat niin ihania (ja näyttäviä) monissa salaateissa .
Ja  tahini-jugurttiseos sekä jäljelle jäänyt säilötty sitruunaseos ,maustavat kivasti muutkin salaatit,kuten tämän simppelin salaatin,jossa oli porkkanaa,kesäkurpitsaa ,vihreää salaattia ja kirsikkatomaattteja.

18 kommenttia:

  1. Wow, det här ser väldigt gott ut och en snygg portion!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hovkonditorn:tack,det var nog gott.Älskar svarta linser:)

      Poista
  2. Houkutteleva! Taitaa olla aika mennä ostamaan pitkästä aikaa tahinipurkki, saan sitten tehtyä tämän ja niitä lehtikaalitahinisipsejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mbkarhu1-. Kiitos:) Hyvä idea,ja tahinistaha on niin moneen muuhunkin:)

      Poista
  3. Onpa maukkaan näköinen annos. Minäkin ostin juuri uuden tahinipurkin viime viikonloppuna, tästähän löytyy sille lisää käyttöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rommirusina:kiitos,oli tosi maukasta:) Ja hyvin sopivat kaikki maut yhteen tuossa. Tahinille löytyy helposti käyttöä:)

      Poista
  4. no en usko että siellä ravintolassakaan se annos noin nätti olisi :-) omnom <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andalusiana>voi kiitos:) Itse asiassa tämä annos ei ole ravintolassa,vaan keittiömestari jakoi ohjeen kaikille ja totuus on että se alkuperäinen annos oli hieman vähemmän nätti;D

      Poista
  5. Mahtavaa! Olenkin miettinyt, miten käyttäisin beluga-linssien loput, jotka pussin pohjalla rapisevat. Ajattelin yhdistää ne karitsan kanssa, mutta siihenhän kävisi loistavasti tuo munakoisokin lisäksi.
    Kiitos vinkistä, katsotaan mitä tulee :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalfin Sitruuna:Beluga-linssit ovat niin monipuolisia:itse tykkään käyttää niitä salaateissa mutta myös kylmien päivien vihannesruuissa. Munakoiso tosiaankin käy niiden kanssa hyvin:)

      Poista
  6. Upee! Ja todella, en keksisi ikinä noita raaka-aineita yhdistellä noin! Kiireisenä bongaan täältä nyt enshätiin ton kastikkeen :) !
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena ja Blackie the Cat:kiitos,tuossa oli tosiaankin kivasti makuja,jotka sointuivat hyvin yhteen:)

      Poista
  7. Aivan mahtava annos! Juuri sopiva omaan makuuni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna:kiitos:) Toivottavasti maistuu sinullekin jos teet tätä:)

      Poista
  8. Oih tässä annoksessa on kaikkea hyvää mukana, varmasti herkullinen setti! Kokeiluun menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula:oli tosiaankin hyviä juttuja mukana ja tykkäsin paljonkin:)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...